Mietin tässä, että miksi syntymäpäivillä, nimenomaan sukulaisten tai tuttujen syntymäpäivillä, on aina se sama kaava?
Mennään kylään, annetaan lahja, syödään kakkua, istutaan - enemmän tai vähemmän - yhdessä ja puhutaan samat asiat läpi. Sanoo sanan perse, ja mummo on hyssyttelemässä että "Mites sitä oikein puhutaan?". Pienet lapset juoksevat ympäri taloa ja kinuavat reppuselkään.
Syntymäpäiväsankari, tässä tapauksessa pieni lapsi, ottaa lahjan, repii paperin ja kortti lentää nurkkaan.
Mummoni on aina hyvin järkyttynyt siitä että nykylapset eivät enää välitä korteista. Niistä ihanista pienistä pahvinpalasista joissa toivotetaan hyvät syntymäpäivät kieroilla kirjaimilla ja lopussa lukee T. Mummo. No, eikai siinä. Kortti on mukava ele, mutta eihän sitä osata arvostaa.
Lisäksi ruokaa tuputetaan joka paikassa! "Annappa lautanen saat lisää kakkua!" ja "Otathan sä lisää kahvia?" tai "Otat nyt kun tätäkin tehtiin näin paljon." Miksi teitte?